Yrityksen historia

Yrityksen historia

ALKU

Nurmolaislähtöinen kiinteistönvälittäjä Tapani Yli-Jaskari Jyväskylästä, haistoi vuonna 1962 Seinäjoen alueen väestökehityksen ja rakentamisen kasvupotentiaalin ja etsi vetäjää Seinäjoelle avattavalle kiinteistönvälitystoimistolle. Tapani toimi itse kiinteistönvälittäjänä Jyväskylässä omistamassaan T. Yli-Jaskarin kiinteistötoimistossa.
Tehtävään kutsuttiin Vaasan kauppakoulusta keväällä valmistunut lehtimäkeläis- lähtöinen Viljami Kätkänaho (23v), joka oli vain puoli vuotta sitten ehtinyt aloittaa ensimmäisessä työpaikassaan Vaasan Keskolla.
Viljami oli jo ennen kauppakoulua haudannut metsäteknikon uran, vaikka tarvittava työharjoittelu olikin saatu kasaan. Kaupallisen alan mahdollisuudet ja ihmisläheinen työ myynnin parissa houkuttivat. Ura Keskon myyntitykkinä sai jäädä, kun Viljami ryhtyi toimiston vetäjäksi. Seinäjoen väkiluku oli jälleen kasvanut kahdella henkilöllä.

OMISTUS

Varsin nopeasti Viljami huomasi olevansa oikealla alalla. Vuonna 1966 Viljami osti yrityksestä puolet ja vuonna 1977 toisen- kin puolen, jolloin nimi vaihdettiin virallisesti Kiinteistötoimisto Kätkänahoksi. Yksityisen perheyrityksen omistaa tällä hetkellä Viljamin poika toimitusjohtaja Harri Kätkänaho, jonka välittäjäura toimistossa alkoi rippikouluvuonna 1978 asuntoesittelijänä. Harri kulki sunnuntaiesittelyt polkupyörällä, siis vuodet ennen ajokorttia.

YRITYKSEN LOGO

Yrityksen logo, tuo graafinen kerrostalosiluetti, on säilynyt sellaisenaan kaikki vuosikymmenet. Tekstit logon ympärillä ovat vaihdelleet, T. Yli-Jaskari Kiinteistötoimisto, Kätkänaho & Yli-Jaskari Kiinteistötoimisto, Kiinteistötoimisto Kätkänaho. Logon nimipalkki on käynyt läpi myös kaikki yhtiömuodon muutokset Ay, Ky, Oy. Neliväripainatuksen yleistyminen 1980 luvun lopussa toi nimipalkkiin lisäksi tummanpunaisen toimistovärin.

TOIMISTON SIJAINTI

Ensimmäinen toimisto sijaitsi puutalossa Puskantie 11, nykyisen Anttilan parkki- paikan kohdalla. Vuonna 1963, kun KOP:n talo (nyk. Nordea) keskustorille valmistui , siirtyi toimisto upouusiin toimistotiloihin hissitalon 3. kerrokseen. KOP:n talossa viihdyttiinkin aina vuoteen 1989 saakka (26v), kunnes vanha Vaasan talo Keskuskatu 10:ssä saneerattiin ja mahdollisti omi- en toimitilojen hankkimisen katutasosta ydinkeskustassa. Päätoimipaikka sijaitsee edelleen Keskuskatu 10:ssä. Vuosina 2005-2011 yritysella oli  lisäksi sivutoimisto Lapualla.

HENKILÖSTÖ

Yrityksessä on 55 vuoden aikana vakituisessa työsuhteessa työskennellyt 27 henkilöä, mukaan lukien Viljamin vaimo Sirkku Kätkänaho joka työskenteli yrityksessä vuoteen 1974 saakka. Lisäksi on ollut kesätyöntekijöitä ja opiskeluharjoittelijoita. Pisin työntekijäura on ollut myyntineuvottelija Raija Vahterolla, joka aloitti 1975 ja jäi eläkkeelle 2004. Raija on ollut yrityksen menestyksen kannalta toiseksi tärkein henkilö, heti Viljamin jälkeen. Raijalla, kuten kaikilla huippuvälittäjillä kiinteistönvälitys ei ollut vain työtä, se oli elämäntapa.
1970 luvun puolivälissä alkoivat kasvun vuodet. Kasvun aloitti senaikainen huipputiimi Viljami Kätkänaho, Raija Vahtero ja Pirkko Klemetsö. 1980 luvun alussa henkilömäärä vakiintui 5 henkilöön ja siitä lähtien se on pysynyt 5-6 henkilössä. Yrityksen arvoissa ei ole koskaan ollut tärkeintä suuri henkilömäärä, vaan ammattitaitoinen henkilökunta jossa jokainen osaa asiansa. Virheiden määrä vähenee, asiakkaat ovat tyytyväisempiä ja välittäjäkin tienaa vähän paremmin. Liikevaihto/henkilö mitattuna Kätkänahon välittäjät ovat edelleen alan huippumyyjiä.

LIIKETOIMINTA

Ensimmäisinä vuosina myyntikohteet olivat paitsi omakotitaloja ja asunto-osakkeita, myös paljon toimivia maatiloja ja metsäpalstoja. Toimialue käsitti koko Etelä-Pohjanmaan. Liiketoimintakokeiluihin kuului myös 1980 luvun valmistalokauppa. Yrityksellä oli Veitsiluodon Monikko talopakettiedustus ja erillinen talopakettimyyjä lähes koko 1980 luvun. Vuosikymmenten mittaan toimialue on tiivistynyt ydinalueelle Seinäjoelle ja sen lähitaajamiin. Tavoitteena tuntea oma ydinalueensa ja sen asiakkaat kaikista välittäjistä parhaiten. Myyntikohteet ovat poikkeuksetta asuntokohteita. Uudiskohteet ja yhteistyö rakennusliikkeiden kanssa on kuulunut alusta lähtien yrityksen toimialaan. Kätkänaho on myynyt kymmeniä uusia kerros- ja rivitaloyhtiöitä. Pääosa liikevaihdosta tulee kuitenkin käytetyn asunnon kuluttajakaupalla. Asuntokauppoja on tehty yli 8000.

1990-LUVUN LAMA

Suomesta ei varmaan löydy toimivaa vanhaa yritystä, johon joulukuussa 1990 puhjennut lama ei olisi jättänyt jälkiänsä. Seinäjoen asuntomarkkinoilla silloin toimineet kaikki valtakunnalliset ja maakunnalliset rakennusliikkeet tekivät konkurssin. Myös sen aikaiset kiinteistönvälittäjät tekivät Seinäjoella konkursseja. Pankkisidonnaiset valtakunnalliset välitysketjut olisivat myös ajautuneet konkurssiin, mutta ne pelastettiin käytännössä yhteiskunnan pankeille myöntämällä pankkituella – omistajapankkien myöntäessä välitysyrityksilleen nollakorkoisia lainoja. Mutta kuka maksaa yksityisen pienyrityksen lainat?
Kätkänahokin oli tehnyt mielestään maltillisia kiinteistösijoituksia. Markan kelluminen keväällä 1991 yhdistettynä valuuttalainoihin sekä sijoitusomaisuuden arvon romahtaminen, aiheutti yritykselle raskaat ennakoimattomat maksut vuosiksi eteenpäin. Kauppa kävi, mutta raha meni lainojen maksuun. Ajettiin kymmenen vuotta vanhoilla autoilla.
Lamasta seurasi myös se että yrityksen sukupolvenvaihdos Viljami Kätkänahon ja Harri Kätkänahon välillä viivästyi. Virallisesti sitä ei koskaan ehditty toteuttamaan, koska Viljami menehtyi yllättävään laskimotukokseen 7.1.2001. Harri siirtyi toimitusjohtajaksi vuonna 2001 ja sukupolvenvaihdos saatiin päätökseen perikunnan ja Harrin kesken vuonna 2004. Mikä ei tapa, se vahvistaa. Aikanaan lainat tuli maksetuksi jokaista markkaa ja myöhempää euroa myöten. Kiinteistötoimisto Kätkänaho Oy on kuulunut jo 2000-luvun alusta lähtien luottoluokituksen A-ryhmään.